Jätemaksujen kertymä ja käyttö

Kymenlaakson Jäte Oy laskuttaa asukkailta jäteastian tyhjennysmaksuja, lukollisen yhteiskeräyspisteen käyttömaksuja, ekomaksuja ja perusmaksuja. Lisäksi yhtiö laskuttaa lautakuntamaksuja Kymen jätelautakunnan puolesta.

Lautakuntamaksulla rahoitetaan Kymen jätelautakunnan toimintaa

Kymen jätelautakunta päätti vuonna 2012, että jätelautakunnan toiminnan rahoittamiseen tarvittava lautakuntamaksu sisällytetään jäteastiatyhjennyksen hintaan tai osaksi ekomaksua niillä alueilla, missä Kymenlaakson Jäte hoitaa jätemaksujen laskutukset. Vuonna 2019 lautakuntamaksu sisältyi Kouvolassa, Iitissä ja Kotkassa loppujäteastioiden ja muovipakkausjäteastioiden tyhjennysmaksuun. Haminassa, Mäntyharjulla, Lapinjärvellä, Miehikkälässä, Pyhtäällä ja Virolahdella lautakuntamaksu sisältyi ekomaksuun. Kymenlaakson Jäte keräsi ja tilitti lautakuntamaksuja Kymen jätelautakunnalle lähes 252 000 €.

Eko- ja perusmaksuilla rahoitetaan käyttötilanteessa kokonaan tai osittain maksuttomia palveluita

Yhtiö perii vakituisilta ja vapaa-ajan asukkailta erillisen, kerran vuodessa laskutettavan ekomaksun Mäntyharjun, Lapinjärven, Pyhtään, Haminan, Virolahden sekä Kouvolan ja Iitin alueilla. Maksulla rahoitetaan hyötyjätteiden ja vaarallisten jätteiden keräys- ja vastaanottopalveluja sekä jäteneuvontaa ja tiedotusta. Ekomaksu peritään asunto- tai lomakiinteistökohtaisesti.

Kotkassa vastaavien palvelujen rahoitus on sisällytetty jäteastioiden tyhjennysmaksuun. Tyhjennyslaskuissa tämä osuus näkyy eriteltynä nimellä perusmaksu.

Yhtiö laskutti myös Miehikkälän kunnan ekomaksut ja tilitti ne kunnalle, joka järjesti palvelutuotannon itse.

Jätemaksujen kertymä ja käyttö

Jätelain 79 §:n mukaan kunnan on tiedotettava vuosittain kunnan asukkaille ja muille jätehuoltopalvelujen käyttäjille jätemaksun ja mahdollisen perusmaksun kertymästä sekä siitä, mihin kertymää on käytetty.

 

Lautakuntamaksut 2019

Tilitetty

252 000

Hamina 28 073
Kotka 73 231
Kouvola-Iitti 124 564
Lapinjärvi 3 680
Mäntyharju 8 215
Miehikkälä 2 696
Pyhtää 7 182
Virolahti 4 360

Kirjanpidon eriyttämislaskelma

Tuloslaskelma 1.1.–31.12.2019

Tuloslaskelma  Yhteensä Lakisääteinen toiminta Markkinaehtoinen toiminta
TULOT YHTEENSÄ Maksut ja liiketoiminnan muut tuotot yhteensä 15 962 086,61 14 855 136,56 1 106 950,05
Toiminnan kustannukset -13 300 803,85 -13 114 227,39 -235 153,50
Poistot ja poistoerot -1 103 009,64 -762 846,85 -340 162,79
Rahoituskulut-ja tuotot -78 618,14 -73 166,07 -5 452,07
KUSTANNUKSET YHTEENSÄ -14 482 431,63 -13 950 240,31 -580 768,36
Tuloverot -432 993,61 -354 389,02 -30 027,55
TILIKAUDEN TULOS 1 046 661,37 550 507,23 496 154,14

 

Eriyttämislaskelma laadintaperiaate

Jätelain 44. §:n edellyttämä kirjanpidon eriyttäminen 1.1.–31.12.2019
Toiminnan tuotot kohdistetaan laskutuksessa suoraan kustannuspaikoille. Käsittely ym. maksujen ja tulojen jako liikevaihdon alkuperän mukaan toteutetaan lähdekoodin avulla. Lähdekoodi annetaan painoperusteisessa laskutuksessa punnituksen yhteydessä vaakasovellutuksessa ja kappaleperusteisessa myynnissä laskutuksessa tuote- ja asiakaskohtaisesti tai erillislaskelmista.

Toiminnan kustannukset, poistot ja poistoerot kohdistetaan suoraan kustannuspaikoille, jossa ne jaetaan lakisääteiseen ja markkinaehtoiseen toimintaan toteutuneen myynnin suhteessa. Keskitetysti hoidetut kustannukset jaetaan kustannuspaikoille toteutuneen liikevaihdon suhteessa. Verot kohdistetaan kustannuspaikoille kertyneen toiminnallisen tuloksen suhteessa.