Hyvä hallintotapa
Hyvä hallintotapa ohjaa jätehuoltopalveluiden kehittämistä
Yhtiön toiminta perustuu jätelain mukaiseen kuntien mahdollisuuteen siirtää jätehuollon palvelutehtäviä yhteisesti omistamalleen yhtiölle. Merkittävää julkisen vallan käyttöä edellyttävät tehtävät, kuten jätehuoltomaksuista ja -määräyksistä päättäminen, kuuluvat jätehuoltoviranomaiselle eli Kymen jätelautakunnalle.
Yhtiön kaikessa toiminnassa noudatetaan lainsäädäntöä sekä viranomaisten vaatimuksia ja yhtiölle myönnettyjä lupia. Omistajakunnat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa.
Hyvän hallintotavan periaatteet ohjaavat päätöksentekoa, valvontaa ja riskienhallintaa varmistaen avoimuuden ja vastuullisuuden sidosryhmien suuntaan. Yhtiöllä on hallituksen hyväksymä toimintapolitiikka, johon henkilökunta on sitoutunut. Kestävyys ja vastuullisuus ovat sisäänrakennettuna jokapäiväiseen toimintaan. Ympäristönäkökulmien lisäksi yhtiössä panostetaan yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin näkökulmiin. Yhtiön toiminta edistää kierrätystä ja kiertotaloutta sekä hillitsee ilmastonmuutosta käytössä olevin keinoin. Yhtiö viestii avoimesti ja ajantasaisesti toiminnastaan ja jätehuoltopalveluista.
Palvelut rahoitetaan jätemaksuilla ja hyödynnettävien jätteiden myyntituotoilla
Kymenlaakson Jäte Oy laskuttaa asukkailta jätehuollon hoitamisesta jätemaksuja, joita ovat jäteastioiden tyhjennysmaksut, lukollisten yhteiskeräyspisteiden käyttömaksut, jäteasemien vastaanottomaksut ja kerran vuodessa laskutettava jätehuollon perusmaksu.
Kymen jätelautakunta hyväksyy jätemaksut, mutta yhtiö hoitaa käytännön laskutuksen. Jätehuoltomaksuilla pyritään ohjaamaan asukkaita jätteen määrän vähentämiseen ja jätteiden hyötykäytön lisäämiseen.
Jätemaksuilla rahoitetaan asukkaiden jätehuollosta aiheutuvia kustannuksia, joita ovat muun muassa jätteen keräys, kuljetus ja käsittely. Yhtiöllä ei ole omaa kuljetuskalustoa, vaan kuljetus ostetaan useilta yrittäjiltä julkisten kilpailutusten perusteella. Myös suurin osa jätteiden käsittelystä ostetaan palveluina.
Perusmaksulla rahoitetaan myös esimerkiksi yhtiön ylläpitämien jäteasemien ja ekopisteiden toimintaa. Lisäksi jätemaksut kattavat lakisääteiset, asukkaille maksuttomat palvelut eli vaarallisten jätteiden keräyksen, jäteneuvonnan ja viestinnän sekä jätelautakunnan toiminnan.
Yhtiö saa joitain tuottoja hyödynnettävien jätejakeiden, kuten metallien, myynnistä. Yhtiön toiminnalla kerätään ainoastaan kohtuullinen tuotto pääomalle. Mahdolliset yhtiön toiminnan voittovarat ohjataan jätehuollon kehittämiseen ja tuleviin investointeihin. Yhtiö ei jaa osinkoa omistajille.
Jätemaksujen kertymä ja käyttö 2025
Lautakuntamaksut 2025
| Paikkakunta | Tilitetty (€) |
|---|---|
| Hamina | 41 312,72 |
| Iitti-Kouvola | 181 387,90 |
| Kotka | 107 416,07 |
| Lapinjärvi | 5 196,45 |
| Miehikkälä | 3 643,29 |
| Mäntyharju | 15 097,30 |
| Pertunmaa | 0 |
| Pyhtää | 10 721,35 |
| Virolahti | 6 055,46 |
| Yhteensä | 370 830,54 |
Hankinnat osana hyvää hallintotapaa
Emoyhtiö, Kymenlaakson Jäte Oy:n, hankinnoissa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista. Konsernin tytäryhtiöt voivat soveltaa toiminnoissaan erityisalojen hankintalakia. Lisäksi kaikissa hankinnoissa noudatetaan konsernin omaa hankintaohjeistusta. Yhtiö julkaisee ja päivittää kvartaaleittain kilpailutuskalenterin nettisivuillaan.
Hankintalain uudistus eteni vuoden 2025 aikana alkuvuoden lausuntokierrokselta eduskuntakäsittelyyn. Hallituksen esityksen antaminen sekä lain voimaantulo siirtyivät kuitenkin vuodelle 2026. Hankintayksikkö seuraa valmistelun etenemistä sekä valmistautuu hankintalakiuudistuksen mukanaan tuomiin muutoksiin hankintaohjeistuksissaan.
Emoyhtiön palveluhankintojen pääpaino on ollut kuntapalvelujen kehittämisessä, kuten Kuusaantien lajitteluaseman rakennusurakat sekä jäteasemien itsepalvelutoimintojen palveluhankinnat. Kiinteistökohtaisten astiatyhjennysten kuljetusten kilpailutuksissa on ollut välivuosi, kun uudet sopimuskaudet ovat käynnistyneet. Hankintayksikkö kilpailutti poistotekstiilin nouto- ja lajittelupalvelun lainsäädännön erilliskeräysvelvoitteen mukaisesti.

Vuonna 2025 kilpailutettiin mm. biojäteastioiden, työvaatteiden, jalkineiden ja suojavarusteiden sekä mekaanisen kunnossapidon ja sähkö- ja instrumentointikunnossapidon kansalliset hankinnat, joissa puitesopimukset tehostavat taloudellisuutta, lisäävät joustavuutta sekä parantavat toimitusvarmuutta. Jatkossa myös graafisten ja painatuspalveluiden hankinta toteutetaan puitejärjestelynä. Tulevista hankinnoista merkittävimpiä on jätteen energiahyötykäytön kilpailuttaminen voimassa olevan pitkän sopimuksen päättyessä.
Vuoropuhelua asukkaiden ja Kymen jätelautakunnan kanssa
Yhtiö käy säännöllistä vuoropuhelua tulevista tavoitteista Kymen jätelautakunnan kanssa. Toimintaa ohjaavat yhdessä sovitut alueen jätepoliittinen ohjelma ja palvelutasokuvaus. Jätepoliittisessa ohjelmassa määritellään pitkän tähtäimen tavoitteet yhdenvertaisen ja kestävän jätehuollon kehittämiselle sekä konkreettisia toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Palvelutasossa puolestaan määritellään kuntalaisille tarjottavien jätehuoltopalvelujen vähimmäistaso. Tavoitteena ovat yhdenvertaiset ja tasapuoliset jätehuoltopalvelut kuntalaisille.
