Konserni

Tekoja puhtaan elinympäristön puolesta

Kymenlaakson Jäte Oy:n omistajina ja toimialueena on yhdeksän kuntaa: Hamina, Iitti, Kouvola, Kotka, Lapinjärvi, Miehikkälä, Mäntyharju, Pyhtää ja Virolahti.

Konserniimme kuuluvat myös tytäryhtiöt Ekokaari Oy ja Keltakankaan Lämpö Oy. Kehitämme arjen kiertotaloutta ja huolehdimme siitä, että lajittelu sujuu, jätteenkuljetukset toimivat ja jätteenkäsittely on ensiluokkaista.

Tilinpäätös 2025

Tutustu liike­toimintamme avainlukuihin

Konsernimme vuoden 2025 liikevaihto oli 23,64 miljoonaa euroa, mikä oli edellisvuotta suurempi Ekokaari Oy:n liikevaihdon kasvun myötä. Vuonna 2025 Kymenlaakson Jätteen nettoinvestointien yhteismäärä oli 1,52 miljoonaa euroa. Merkittävimmät investoinnit yhtiössä liittyivät maanrakennusurakoihin.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.